Mitä Muuramelainen voi tehdä Muuramen hyväksi?

Haaste meille kaikille muuramelaisille!
Kuntavaalien alla käydään vilkasta keskustelua kunnan tulevaisuudesta, ehdokkaiden puheenvuorot ovat tärkeitä. Mutta tärkeintä ja oleellisinta on se, miten me kuntalaisina voimme varmistaa yhteistä hyvinvointiamme tänään, huomenna ja myös kuntavaalien jälkeen. Tähän tarjotaan meille kaikille mahdollisuus.

Taustaa:
Muuramen kunnan vuoden 2017 talousarviossa hyödynnetään kuntalaisia tukevan taloussuunnittelun välineitä. Talousarvio on melkein miljoona euroa alijäämäinen, alijäämä katetaan edellisten vuosien ylijäämällä. Valtiovalta on kiristänyt monia kansalaisten etuuksia ts. käteen jäävää rahaa on vähemmän. Kiky-sopimuksen kokonaispakettiin liittyy tuloveron alennus. Muuramen kunta ei lähtenyt kiristämään kuntalaisten taloutta eli nostamaan veroprosenttiaan. Kuntalaisille haluttiin antaa Kikyn myötä tuleva veronalennus kokonaisuudessaan käyttöön ts. enemmän rahaa elämiseen.

Ja nyt se haaste:
Tehdään ostoksemme Muuramessa sekä käytetään muuramelaisia palveluja. Tällöin tuemme työllisyyttä ja samalla verotulojen kertymistä Muuramen kunnalle. Ts. tuemme omaa ja yhteistä hyvinvointiamme. Jos ei ole pakko, älkäämme antako eurojen virrata Muuramen ulkopuolelle – se on yhteisestä hyvinvoinnista pois. Kun saamme Muuramessa hyvää palvelua, kertokaamme siitä esim. somessa. Tällä tavoin tiedämme entistä paremmin, mitä kaikkea Muuramesta löytyy.

Mika Ilvesmäki
kunnanvaltuutettu
kunnavaltuuston 2. vpj
kesk.
Muurame

 

Kategoria(t): Elinvoima, Kunnallispolitiikka, Kuntatalous, Yrittäjyys. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s