Mika päättäjänä

Kuntapäättäjänä oleminen on minulle ensisijaisesti lähimmäisen, kuntalaisen, asialla joksemista.  Olen ryhmäpelaaja, asioita hoidetaan ja asioista päätetään yhdessä. Uskallan kuitenkin olla tarvittaessa eri mieltä ja uskallan myös pitää oman mielipiteeni loppuun asti. Jos jostain asiasta on eri mieltä, se pitää pystyä perustelemaan yhteisen hyvän nimissä. Joskus aikoinaan kunnallispolitiikassa olen tarvittaessa äänestyttänyt asioista ja myös silloin tällöin on tullut kirjattua eriävä mielipide. Valtuustokaudella 2012-2017 ei ole tarvinnut äänestyttää, olen päässyt olemaan suurien asioiden valmistelussa mukana alusta asti, itseään vastaan ei kannata äänestyttää. Kannatan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä julkista kansalais- / kuntalaiskeskustelua. En pelkää esittää näkemyksiäni julkisuudessa. Luottamuselimet ovat kuitenkin vain ja ainoastaan kuntalaisia varten ja kuntalaiset on saatava vahvemmin mukaan keskusteluun päätettäessä yhteisistä asioista.

Muuramen kunnanvaltuuston jäsen 2005-
– Muuramen kunnanhallituksen puheenjohtaja 2017-
Jykia Oy hallituksen jäsen 2017-
Keski-Suomen Osuuspankin edustajiston jäsen 2014-
– Muuramen kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja 2010-2017
– Muuramen kunnanhallituksen kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2013-2017
– Työterveys Aallon johtokunnan jäsen 2013-2017
– Jyväsriihen hallituksen varajäsen 2013-2017, jäsen 2017-
– Muuramen kunnahallituksen jäsen 2009
– Muuramen kunnan sosiaalilautakunnan jäsen 2005-2008

Työni kautta olen jäsenenä Keski-Suomen seurakuntien IT-aluepalvelukeskuksen johtokunnassa vuosina 2010-2011 ja 2016-2017. Aluepalvelukeskusta valmisteelleen ohjausryhmän jäsenenä toimin vuoden 2009.